Puusepänliike Esko Leinosen erikoisalaa ovat mittatilauksena valmistetut tai valmispaketeista kootut puuportaat. Toimitamme puuportaat kaikkialle Pohjois-Pohjanmaalla Mankilan kylästä käsin, erityisesti Oulun ja Raahen seuduille. Sopimuksesta teemme puuportaat myös kauemmaksi muualle Suomeen. Olemme palvelleet tyytyväisiä asiakkaitamme jo vuodesta 1992.
Teemme puuportaita mittatilaustyönä, jolloin portaiden materiaali, väri, tyyli ja malli pystytään valitsemaan täysin asiakkaan toiveiden mukaisesti. Mittojen mukaan sovitetut portaat tehostavat tilankäyttöä ja mahdollistavat luovatkin ratkaisut tilankäytön suhteen. Myös portaiden turvallisuus pystytään ottamaan huomioon paremmin mittatilausportaiden valmistuksessa esimerkiksi lapsiperheissä tai jos taloudessa on liikuntarajoitteisia henkilöitä.
Tyylikkäät puuportaat voidaan valmistaa monesta eri puulajista ja niiden pinnoitteeksi voidaan valita mikä tahansa väri peittävistä värimaaleista puunkuvion esiin jättäviin lakkapintoihin. Puuportaisiin voidaan yhdistää myös esimerkiksi lasia ja metallia lähinnä kaiteissa.
Puuportaiden materiaalia ja väriä valitessa kannattaa ottaa huomioon portaiden käyttötarkoitus ja käyttömäärä. Eteisen portaat luultavasti joutuvat kovemmalle kulutukselle kuin asumattoman vintin tai kellarin portaat.
Portaiden ulkoasu suunnitellaan siten, että ne sulautuvat harmonisesti kodin muuhun sisustukseen ja värimaailmaan.
Kokenut ja ammattitaitoinen Puusepänliike Esko Leinonen auttaa sinua löytämään parhaat ratkaisut kotisi puuportaisiin. Tulemme myös mielellämme suunnittelukäynnille paikan päälle!